Parsitulla kuviolla reikä umpeen
Parsinta on minun lempitekniikka sukkien korjaamisessa. Kunhan vähän katsoo ettei tule liikaa lankaa yhteen kohtaan, huomaa parsitun kohdan tuskin jalanpohjan alla. Ja yleensä se kestää myös jonkun aikaa taas mun laahustavaa kävelytyyliä.
Mielestäni korjattu kohta saa näkyä ja se tekee sukasta oikeastaan entistä rakkaampaa, kun taas kerran se on pelastettu uudelleen käyttöön.
Helpompaa se sukan pelastus onnistuu tietysti, jos langat eivät ole ehtineet kulua puhki ja reunoihin ei ole vielä ehtinyt tulemaan paksua reunaa ja keskelle selkeä reikä. Toki, sekään ei vielä tuhoon tuomittu sukka ole.

Oikeastaan parsiminen on myös hyvin rentouttavaa puuhaa, joten ehkä innostuinkin siitä syystä viime talvena paikkaamaan kaikki ne puhki kuluneet sukat.
Mieluiten käytän tähän aina niitä lankoja, joita minulla on jo. Sillä tavalla saa kulutettua aika pieniäkin hukkapätkiä. Vaikka teenkin vaikka mitä käsitöitä, neulomisen olen jättänyt tyystin osaavammille ja siksi ei olisi myöskään kovin fiksua hankkia jokaiseen korjaukseen juuri sitä sopivan väristä lankaa. Ekologisempaakin näin.
Saatat nyt ihmetellä, että mihin se sitten niitä lankoja tarvitsee. Niitä kuluu tuftaamiseen, askarteluihin ja toki kaikenlaisiin vaatteiden korjauksiin.





Jätä kommentti