Huomasin, että pienemmän toiveesta on toteutunut jo aika moni eläinaiheinen korjaus ja kaunistus. Meillähän jotkut uudet vaatteet eivät kelpaa päälle, jos ovat liian tylsiä.

Nämä housut esimerkiksi oli korjattu ja sitten ommel peitetty silityskuviolla, jonka leikkasin Cricut-koneellani.

Leppiksiäkin valmistui vähän aikaa sitten uusimpia reikiä ja heikentynyttä kangasta peittämään.

Ja tuli pupusia myös ihan omaan paitaani. Siinä oli laajoja alueita venynyttä ja ohentunutta kangasta, mutta materiaali oli niin mukava päällä, etten vain voinut luopua vielä paidasta. Nyt toimii ainakin aluspaitana vielä oikein hyvin. Tässä taas kohdat on paikattu ihan kangaspaikoilla, joita itse asiassa leikkasin rikkinäisistä housuista.

Jätä kommentti