Kun kerran tällainen sähköinen leikkuri on hankittu (silityskuvien leikkaamiseen alunperin), voihan sillä tehdä toetysti myös ihan omanlaisia toivekortteja.

Äitini on aina rakastanut kukkia, joten päätin tehdä hänelle kortin, jonka tekstiaukoista kurkistaa hempeitä, söpöjä kukkia.

Kukat näkyvät tässä lähikuvassa paremmin:

Kun teen kortteja, tykkään käyttää materiaaleja, joita minulla on jo valmiina. En halua ajaa paperin takia kauppaan ihan jo luonnonsuojelumielessä.

Voi sillä leikkurilla tehdä myös muutakin toki. Lahjojen ja kortin kaveriksi voi esimerkiksi leikata tikkaripidikkeeksi dinosauruksen. Dino on siis leikattu kaksinkertoin ja näyttää samalta, vaikka kääntääkin sen ympäri:

Isänpäiväänkin on jo tullut väsättyä useampi kortti. Viime vuonna siihen valikoitui tämä kaksivärinen upeus.

Suvi vaatekorjaamo voi leikkauttaa sinullekin sopivat paperijutut, kuten myös muut askartelujutut onnistuvat toiveiden mukaan.

Jätä kommentti