Aika monesti korjattava vaate/esine on kulkenut mukana jo pidempään aikaan, kunnes elämän tapahtumat ja aika ovat nakertaneet siihen reikiä ja tahroja. Onneksi aika monta pystyy pelastamaan, jos omaa tarvittavat taidot tai tuntee hyvän korjaajan.
Viime vuoden aikana olen tehnyt muutamia vaatekorjauksia, jotka eivät olleet vain korjaustöitä – ne olivat pieniä kunnianosoituksia menneille hetkille.
Yksi erityinen työ oli äitini pehmeä vanha peitto, jonka reunat olivat kuluneet ja yhteen kohtaan tullut iso repeämä.
Peitto ei ollut mikä tahansa – se oli kulkenut mukana vuosien ajan, tuonut lämpöä kylmiin iltoihin enkä muista aikaa, jolloin se ei ollut äidilläni. Hän itsekään ei enää muista mistä se alun perin tulikaan. Päätin ommella sen reunan uudelleen, ja halusin tehdä sen juuri samalla ompeleella kuin alkuperäinen. Halusin sitä säilyttää niin aitona kuin mahdollista. Peitto sai uuden elämän, mutta säilytti sielunsa.
Toinen projekti oli pieni reppu, jonka läppä oli ajan myötä kulunut pahan näköiseksi. Magneettilukon kiinnikkeet meinasivat jo puhkaista ohueksi kuluneen kankaan. Vuosia se on toiminut käsilaukun sijaan eli käynyt käytännössä kaikkialla, missä minäkin.
Sen tarina ei ollut vielä ohi. Ompelin läppään uuden päällyksen, joka suojaisi sitä tulevilta vuosilta – mutta halusin myös antaa sille jotain lisää. Kirjoin siihen ruusun. Pienen, mutta merkityksellisen yksityiskohdan, joka teki siitä jälleen omistajansa näköisen ja ainutlaatuisen.
Korjauksissa ei ole kyse vain käytännöllisyydestä. Kun vaate tai esine saa uuden elämän, se ei aloita alusta – se jatkaa siitä, mihin jäi, entistä vahvempana ja merkityksellisempänä.
Rakkaat muistot ansaitsevat lisää muistorikkaita vuosia.
Suvin vaatekorjaamo 
Jätä kommentti