Vaatteiden korjaaminen ei ole vaikeaa, sanoo hän, joka korjaa vaatteitaan usein. Ei niin kokenut saattaa tuhahtaa: ”Se ehkä sinulta onnistuu, mutta minä…”
Ymmärrän sinua. Se voi tuntua ylivoimaiselta. Haluan kuitenkin tässä esitellä viisi yleisintä väitettä, joita saatat nyt esittää ja miksi luulen, että niiden ei kannata estää sitä, että saisit taas jo valmiiksi ihanista vaatteistasi taas ehjät ja hyvät vaatteet.
1. “En osaa korjata – olen toivoton käsitöissä.”
👉 Totuus: Suurin osa peruskorjauksista onnistuu ilman sen suurempia käsityötaitoja. Esimerkiksi napin ompelu tai pienen repeämän paikkaaminen onnistuu, kunhan tietää pari helppoa niksiä.
💡 Kokeile vaikka: kiinnitä irronnut nappi viidessä minuutissa neulalla ja langalla – ei tarvitse olla täydellistä, riittää että nappi pysyy kiinni. Marttojen sivuilla on siitä tosi hyvä ohje: [linkki ohjeeseen].
2. “Minulla ei ole aikaa.”
👉 Totuus: Korjaaminen voi viedä vähemmän aikaa kuin kauppaan lähteminen.
💡 Esimerkiksi housujen pienen repeämän korjaaminen käsin onnistuu kymmenessä minuutissa – nopeammin kuin uuden parin etsiminen kaupasta saati vielä sovittaminen.
Vielä nopeammin, varsinkin jos repeämä tai kuluman peität esimerkiksi Vaatelaastarilla. (Huom! Ei maksettu mainos, mutta onhan nämä vaan niin kätevät!).
Kuvassa toisella puolella ekan lapsen jäljiltä jäänyt laastari ja toisella puolella tokan aikana korjattu. Kestää kuin mikä.

3. “Tarvitsen varmaan kalliit välineet.”
👉 Totuus: Usein riittää se, mitä sinulla jo on. Neula, lanka, sakset – siinä se. Myöhemmin voi halutessaan hankkia parempia välineitä, mutta alkuun pääsee ilman investointeja.
4. “Uusi vaate on helpompi ratkaisu.”
👉 Totuus: Korjaamalla säästät rahaa, vältät turhia ostoksia ja pidennät vaatteidesi elinikää. Usein se on myös nopeampi ratkaisu. Lisäksi tunnetta ei voi mitata: kun lempivaatteesi pelastuu, se tuntuu hyvältä.
Näissäkin housuissa oli omistaja iloinen, että housut tulivat heti taas käyttöön eikä tarvinnut odottaa, että äiti ehtii kauppaan etsimään samanlaiset. Tyylistä voi kiistellä, mutta jos omistaja on tyytyväinen, se riittää minulle.
Ei tässä tarvinnut kuin leikata reikä siistimmäksi, laittaa kangastilkku taakse ja ommella sen muutamalla aaltorivillä kiinni.

5. “Vaatteiden korjaaminen ei ole minua varten.”
👉 Totuus: Korjaaminen ei ole harrastus, vaan arjen supertaito – vähän kuin ruoanlaitto. Et tarvitse täydellisyyttä, vaan käytännön ratkaisuja.
Haluaisitko oppia lisää helppoja ja nopeita tapoja pidentää vaatteidesi käyttöikää? Olen pian julkaisemassa verkkokurssin sekä livekursseja Espoossa ja Vantaalla, joissa käydään läpi juuri näitä käytännön korjausvinkkejä.
👉 Liity uutiskirjeeseeni, niin saat ensimmäisenä tiedon, kun kurssi on varattavissa! [Liity tästä!]




Jätä kommentti