Syksy on pimeää eikä yleensä ylimääräisiä vapaita päiviä ole, ellei ole voinut pitää vähän lomia.
Tulee halloween ja joulut kohta, tekisi mieli vähän panostaa, mutta mistä aloittaisi? Olisi kiva tehdä jotain ihan itse. Pitäisi katsoa mallit ja hankkia tarvikkeet. Lapsetkin saattavat olla siinä kyselemässä seuraa ettei oikein pääsisi rauhassa askartelemaan kuitenkaan.
Olisipa paikka, jonne mennä ja kaikki olisi vain valmista. Kivaa askarteluseuraa ja joku, jokta kysyä apua ja vinkkejä. Lapsetkin saisivat vain leikkiä samalla ja isommat askarrella mukana omien taitojensa mukaan. Sellainen lämminhenkinen paikka, jonne voisi mennä ja olla ihan oma itsensä. Tuntea itsensä tervetulleeksi ja kannustaisi saamaan jotain aikaan, josta olisi iloa pidemmäksi aikaa.

Sellaisen ihanan paikan nyt haluaisin sinulle tarjota.
Tule askartelemaan halloween-koristeita tai joulukortteja opastettuun pajaan.
Osallistu vapaaseen käsityökerhoon ja jatka omaa keskeneräistä käsityötäsi mukavassa seurassa.
Opi parsimaan villasukkiasi ja korjaamaan ja tuunaamaan niitä vaatteita, jotka ovat jääneet aina kaapin perään.
Valmistele vaikka myös oma helmikoru tai korvikset!

Kutsun sinut tervetulleeksi Töölöön, hyvien liikenneyhteyksien päässä olevaan viihtyisään asuntoon, jossa pöytä on katettu kaikki tarpeellinen ja opastusta on aina saatavilla, myös vapailla käsityökerhoilla omien taitojeni mukaan.
Sinun ei tarvitse kuin valita kurssi tai käsityökerta ja maksaa se kätevästi verkossa. Kurssien ehdot löydät tarkemmin täältä ja tarkemmat tiedot yksittäisistä kursseista ja käsityökerroista löydät suoraan tapahtuman omalta myyntisivulta ennen maksua.
Ja aina saa kysyä, jos yhtään mietityttää.
Huomioithan, että paikkoja on rajoitetusti eli varaa paikkasi nopeasti.
Täältä pääset kurssivalikoimaan. Kurssit tulevat ostettaviksi pikkuhiljaa:




Jätä kommentti