Yleisimmät housujen korjaus- ja paikkausvirheet kotona ja miksi ne menevät pieleen

Written by:

Tammikuussa keskityn vaatteiden korjaamiseen, varsinkin housujen paikkaamiseen ja korjaamiseen.

Housujen korjaaminen kotona on usein pienestä kiinni. Moni housupari päätyy kaapin perälle tai poistoon ihan turhaan, koska korjaus on tehty vähän hätäisesti tai väärästä kohdasta. Ja monesti sitten ei viitsisi enää sen jälkeen korjata yhtään mitään.

Mutta hei, se voi olla toisinkin päin. Korjaamisen jälkeen olen itse saanut yleensä vaatteista vielä rakkaampia ja lapsetkin ovat innoissaan korjatuista housuistaan. Mutta se ei nyt ole tämän jutun ydin tällä kertaa.

Katsastetaanpa yleisimmät virheet, joita saatetaan tehdä vaatteita korjatessa ja jotka on helppo välttää, kun tietää mitä tekee.

Housujen lyhentämisen sudenkuopat

Ostitko liian pitkät housut, haluat lyhyempää mallia tai ainakin poistaa lyhentämällä rikkinäiseksi menneet saumat? Nopsaahan ne housunlahkeet on lyhennetty, mutta jos olet yhtään niin nopea toimissa kuin minä, olet ehkä jo joskus lyhentänyt housuja liikaa.

Lahkeiden pituuden mittaaminen on tarkkaa hommaa. Sitä ei oikein voi tehdä yksin, vaan yleensä parhaimman tuloksen saa, jos joku muu mittaa ja merkitsee oikean pituuden. Muista kuitenkin lisätä saumavaraa!

Lahkeet lyhennetään pöydällä, ei jalassa. Lopputulos on muuten usein liian lyhyt tai epätasainen, vaikka mitta olisi ollut ”oikea”.

👉 Housujen malli ja kengät vaikuttavat yllättävän paljon lopulliseen pituuteen.

Väärä neula tai ommel pilaavat kaiken

Farkku, pukuhousukangas ja trikoo käyttäytyvät eri tavoin. Kun neula tai ommel ei sovi kankaalle, sauma kiristää, aaltoilee tai jopa rikkoo materiaalin. Lisäksi korjauksen viereen voi tulla helposti pakosilmiä ja uusia reikiä. Toki myös langalla on väliä. Vai sopisiko korjata ohutta silkkiä paksulla villalangalla?

Näihin syihin paneudun erityisesti verkkukurssissani Korjaa housut täysin ilman ompelukonetta.

👉 Tämä on yksi yleisimmistä syistä siihen, miksi korjaus ei näytä siistiltä.

Paikka laitetaan vain reiän päälle

Kulunut alue on isompi kuin reikä eli pelkkä reiän peittäminen ei auta, kun kohta kangas repeää paikan vierestä. Tässä kohtaa ratkaisu ei ole nopea paikkaus, vaan tapa vahvistaa koko heikentynyt alue niin, että vaate kestää käyttöä vielä pitkään. On olemassa muutama toimiva periaate, joilla kuluneen kohdan saa tuettua huomaamattomasti ja juuri näihin paneudun tarkemmin kurssissani.

👉 Pelkän reiän peittäminen ei yleensä riitä.

Paikkakangas on vääränlainen

Olen tässä joustavampi kuin moni käsityöihminen. Monesti torjutaan paikkaaja sillä, että pitää AINA ottaa samankaltainen kangas paikkaamiseen kuin itse vaatekin. Ei tarvitse aina. Kyllä, myös puuvillakangaspala käy collegehousuihin (jos se on riittävän kestävä ja riittävän pieni eli sen ei tarvitse venyä esimerkiksi pään yli) tai venyvä pitsi puuvillamekkoon (kunhan kestää saman lämpötilan pesussa). Näin jäykät periaatteet eivät palvele, mutta toki hieman kannattaa miettiä etukäteen, sopiiko paikkakangas itse kohteeseen. Liian jäykkä, liian ohut tai väärään suuntaan leikattu pala voi myöhemmin aiheuttaa ongelmia. Myös pesemätön kutistuva kangaspala voi paikatussa vaatteessa näyttää hyvältä ja sitten se kutistuu seuraavassa pesussa.

👉 Mieti miten paikkakangas käyttäytyy ja sopiiko se tarkoitukseen.

Kangas ei ole tuettu tarpeeksi

Kun paikkaat vaatteen, voi paikka vaatia lisätukea, joko vahvikekankaan tai tuplaompeleen muodossa.

Annan esimerkin: Levensin liian tiukaksi mennyttä paitaa kivalla trikookankaalla. Ompelin sauman vain ympäri ja pidin paitaa jonkun aikaa tyytyväisenä, kunnes huomasin, että kangas alkaa reunoista rullautua ympäri.

Myös kevyesti kiinni ommeltu paikka lähtee helposti irti sekä jotkut kankaat voivat revetä reunasta, jos niihin kohdistuu paljon liikettä ja se on ommeltu kiinni lähellä reunaa. Polvipaikan voi yleensä laittaa tuplana, kun kuluu nopeasti läpi.

👉 Mieti miten korjattu kohta liikkuu korjattuna. Kohdistuuko siihen paljon liikettä tai kuluuko se helposti? Tarvitseeko se jonkunlaista vahviketta tai vahvistusta?

Näkyy läheltä housunlahje, joka on pingotettu kirjontakehykseen ja siihen ollaan ompelemassa mustaa sydäntä vahvikkeeksi ja päälle ohuempi mansikkakuvioinen sydän samalta koolta

Kiire kostautuu

Kiireessä korjattu on nopeasti valmis. Välillähän ei ole muuta vaihtoehtoakaan kuin nopeasti reikä umpeen ja menoksi. Usein kuitenkin kiireessä ommeltu tai paikattu irtoaa helposti, on lopuksi vinosti tai muuten epätasainen. On myös käynyt minullekin niin, että lopuksi huomaa, että onkin ommellut housunlahkeen kiinni.

👉 Korjaa kiireessä vain kiireelliset jutut. Säästä muut rauhallisempaan hetkeen ja suunnittele etukäteen ennen kuin ryhdyt toimeen.

Luovutetaan liian aikaisin

Moni korjaus on oikeasti helppo – kun sen tekee oikeassa järjestyksessä. Tämä juttukin on täynnä tekstiä mitä kaikkea voi mennä pieleen, mutta tosiaan liian aikainen luovuttaminenkaan ei auta. Rentoudu ja kokeile rauhassa. Tosiaan vaate on jo rikki, ei se mene enää sen pahemmaksi.

👉 Usein pieni säätö riittäisi pelastamaan housut.

Ja jos vielä kaipaat apua näissä kaikissa sudenkuopissa, tule verkkokurssiini Korjaa housut täysin ilman ompelukonetta! Siellä selitän miten ohitat kaikki sudenkuopat ja viihdyt vaatteiden korjaamisen parissa.

Siniset housut taiteltu niin, että yhdessä polvessa näkyy punaisella langalla aarrekarttatyyppisesti korjattu polvipaikka ja vieressä työvälineet: pienet oranssit sakset, punainen villalanka, neula neulatyynyssä.

Jätä kommentti