Hei,
minä olen Suvi.

Mistä käsityöinto tuli
Kasvoin Etelä-Saksassa pienessä kaupungissa kaksoiskansalaisena.
Kerran äitini vei minut läheiseen maalikauppaan, jossa liikuin itsekseni tylsistyneenä, kun äitini valitsi maalin kodin remonttiin. Kuitenkin hyllyjen takanurkasta löytyi ihan ihmeellinen osasto. Pieni mutta täynnä kaikkea askartelutavaraa oleva nurkka! Voin sanoa, että asioin kaupassa sen jälkeen vuosien ajan aika usein.
Opettelin monia käsityölajeja suurilta osin itsekseni tai sieltä löytyvien kirjojen avulla (Saksassa kirjat ovat paljon halvempia kuin Suomessa): ristipistotyöt, silkinmaalausta, helmikorujen tekemistä, pienet kipsityöt ja vaikka mitä. Voin sanoa, että aina kun palaan kotikaupunkiini, kävelen siitä ohi ja harmittelen, että lempipaikkaani ei enää ole. Rakkauttani käsitöihin se ei onneksi vähennä.
Vaatteiden korjaaminen tuli kuvioon
Kun muutin pois kodistani, käsityöt jäivät useamman vuoden kokonaan pois, mutta sitten tuli lapsi ja sen mukaan rikkinäiset housun polvet. Alkuun niistä tuli shortsit tai ihan vain ostettiin uudet, mutta selväksi kävi aika piankin, ettei se olisi pysyvä ratkaisu. Siinä sitten inspiraatiota hakemaan netistä miten nykyään korjataan housuja ja siitä se lähti (ja ihan lapasesta kuten näet).
Minua kiehtoo ajatus, että rikkinäinen vaate, asuste ja jopa käyttötavara voisi saada lisäaikaa parsimalla, kirjomalla, korjaamalla, maalaamalla ja välillä myös kiroilemalla.
Korjauksiin käytän mielelläni kaikkea sitä mitä minulla on: vaatekaapissa kutistuneet reiällisten vaatteiden osat, langanpätkät ja kaikki ne askartelutavarat, joita osti isoja suunnitelmiani varten, mutta jotka jäivät kaappiin ajan puuttuessa.
Ei mikään niin rikki ole, ettei siitä vielä ehjää saisi tai sillä saisi jotain muuta vielä ehjäksi.
Tästä syntyi sitten pikkuhiljaa tämä blogi ja sitten myös vastaavannimiset facebook- ja instagramtilit.
Cricut
Vaatteiden korjaamisen aikana myös Cricut tuli entistä enemmän mukaan. Cricut-leikkurilla voi nimittäin leikata silityskalvoista hienoja kuvioita ja niillä sain korjatuista housuista niin hienot, että lapset olivat hirveän ylpeitä vaatteistaan.
Huomasin, että Cricutista ei ole paljonkaan suomeksi kirjoitettu, joten tein oman verkkokurssin muiden alkua helpottamaan. Blogissakin Cricut-aihe on vahvasti läsnä (Cricut-aiheiset blogjutut).
Nimimuutosyritys syksyllä 2025
Suvin vaatekorjaamo pikkuhiljaa kasvoi ulos pelkästä vaatteidenkorjaamisesta ainakin somessa. Vähitellen kävi selväksi, että tällaisena käsitöiden ahmattina en voisi enää pysyä pidempään blogissanikaan yhden lajin ihmisena, vaan voisin laajemminkin auttaa käsitöissä, inspiroida, antaa vinkkejä, opettaa, tehdä laajemmin kursseja eri käsityölajeista. Ja siitä syntyi sitten Suvin Luova Pesä. MUTTA! Syksyn sairastaessa pidempään, huomasin, että kipuilen koko homman kanssa ja palasin vanhaan tuttuun. Siksi blogi ja uutiskirje palasivat Suvin vaatekorjaamon teeman alle ja Suvin Luova Pesä jäi kummittelemaan käsityökursseihin. Sori, olen vielä niin hakemassa sitä omaa. Suurella innolla tätä silti tehdään. 🙂
Ajankohtiset kurssit löydät parhaiten kurssit ja oppaat -sivulta.
PS: Vaatteiden korjaamisen aiheistakin on verkkokursseja (ja livekursseja) tulossa.
Mikä ihmeen Kurssimo/Omenavinkit?
Jotkut linkit vievät Kurssimon sivuille. Nyt varmaan ihmettelet, mitä sitten se on? Kurssimo on perheemme yhteinen projekti. Tällä hetkellä miehelläni on toiminimen y-tunnus oman projektinsa nimellä, Omenavinkit, ja myymme minunkin palveluita ja tuotteita sen kautta (selvitelty, että tämä on ok). Kurssimon sivujen takana on iso koneisto verkkokurssialusta Kajabin kautta. Kurssimo-nimi on valittu tulevaisuutta ajatellen ja siksi sen nimi on jo esillä, kun linkki vie eri alustalle. Hieman hämmentävä nimihimmeli, mutta ihan laillinen toiminta on sen takana ja kovin innostunutta väkeä täällä ollaan tuomassa iloa ja tietoutta kanssaihmisillemme. 🙂
Lopuksi
Tässä pikkuhiljaa alan pitämään erilaisia kursseja. Cricut-peruskurssi on jo online ja sen seuraksi liittyvät välillä myös muita käsityökursseja, myös livenä. Aiheita saa toivoa.
Sen aikana, kun vielä harjoittelen tämän blogin täyttelemistä postauksilla, voit käydä kurkkimassa töitäni jo instagramin puolella, suvinvaatekorjaamo-tilillä. Facebookista löydät minut ihan nimellä Suvin vaatekorjaamo.
Tervetuloa seuraamaan, olen hyvin onnellinen, että osuit tälle sivulle!
Mikäli haluat jättää minulle viestin, tavoitat minua näiden kanavien kautta:
